lauantai 22. marraskuuta 2014

Melontavuosi 2014

Vuotta on vielä jälellä, mutta melontakausi alkaa kohta olla paketissa. Toki hallivuorojen alettua istutaan taas ahkeraan kajakissa, mutta otetaampa pieni katsaus taaksepäin.
Tammi-, Helmi- ja Huhtikuussa tuli käytyä joitakin kertoja hallilla. Siellä tuli lähinnä reenailtua keulan- ja peränupotuksia ja volttipomppuja, ei oikeestaan sen kummempaa.
Toukokuussa rykästiin tuo ulkona melominen sitten vauhilla käyntiin. Toukokuussa koulunkäyntikin muuttui lähinnä melonnaksi. En ollut oman luokan kanssa kun muutamia päiviä, vaan olin eräopasopiskelijoiden matkassa, suoritin melonnanohjaajan- ja kumilauttakipparin pätevyydet, tässä ohessa olikin hyvä viettää viikonloputkin reenailemassa freestyleä sitten. Nämä mukaanlukien toukokuussa tulikin samointein 12päivän melontaputki.

Hallilla

Kevään kurjan vesitilanteen vuoksi monet kisat jouduttiin perumaan. Seinäjoella järjestetty kaksipäiväinen Häjyrodeo joka pitää sisällään jam-tyyppisen rennon freestylekisan sekä laskumittelöinnit Jylhänkoksessa. Boatercrossin SM-kisat jouduttiin siitämään Saramojoelta Taivalkokselle, Näin kävi myös ensimmäisille EM-katsastuksille, Kymijoen Kinkkubingosta Lieksan Neitikoskelle.

Ekoja settejä Neitikoskella

Kevään mittaan emmin vielä jonkinaikaa EM-kisoihin lähtöä, äitienpäivänä melotuissa ensimmäisissä kisoissa ylitin kuitenkin jo pisterajat jotka jaosto oli sarjoittain määrännyt. Ovi kisoihin aukesi siis. Melontakauden lähdettyä kunnolla käyntiin päätös oli kuitenkin helppo, kisoihin mars, kesä vaan reeniä ja elokuussa reissuun.

Kesäkuu oli kiireinen kuu, koulun loputtua vasta ensimmäisellä kokonaisella viikolla, heti peraan alkoi kesätyöt ja kahdessa paikkaa. Silti jokaviikonloppu ehdin vesille. Kesäkuun viimeisellä viikolla järjestettiin maajoukkueleiri Taivalkokskella. Minun onneksi kesätyöt lutviutui nätisti ja pääsin osallistumaan leirille.

Leirin ajaksi saimme Brittivalmentaja Dennis Newtonin opastamaan meitä. Näytti osaavan hommansa ja hyvin, kehitystä tuli viikon aikana ja mukavasti, ainakin omalla kohdallani. Teimme paljon muutakin kuin vain meloimme. Usein kävi käsky ylös kajakista ja seuraavaksi pyörimme melojen kanssa nurmikolla kuivaharjoittelemassa liikkeitä.

Ja voltti pyörii

Valmentajanamme Dennis keskellä

Maajoukkueleiri oli ajoitettu mukavasti SM-kisojen alle. Suomenmestaruudet ratkottiin siis Taivalkoskella Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna, Lauantaina freestyle, Sunnuntaina Boatercross. Lauantai oli rankka päivä, meloin sekä junnutyttöjen, että naisien alkuerät ja finaalit. Yhteensä siis 10 kisasurffia. Naisten ensimmäisessä alkueräsurffissa tapahtu jotain käsittämätöntä. Meloessa en sitä tajunnut, en tiedä muista siten. Vesiltä noustessa oli hyvä fiilis, melonta kulkee. Sitten joku alko lukemaan tuloksia, meni alku vähän ohi ja kuuntelin listaa, olin toisiksviimenen, ei haittaa kovia naisia vastassa, yksi kova meloja kuitenkin takana, voiton puolella tässä sarjassa. Muttah... asia ei ollutkaan ihan niinkun kuvittelin, listaa oli luettu toisinpäin, se siis tarkotti... ihan oikeesti? joo, muutama varmistus piti hakea asiaan, mutta tulospaperia lukiessani tajusin, olinkin toinen!! Tässävaiheessa meni kaikki pasmat totaalisen sekaisin, 180p yheltä runilta, voiko tää olla totta? Herrajestas en oo uskaltanu ajatellakkaan tämmösiä pisteitä. Finaalissa kuitenkin paremmat oli parempia, mutta olin silti edelleen hyvällä pistemäärällä viides. Ei voi olla kun tyytyväinen.

Kisarunia

Junnutytöissä alkuerät ei mennyt niin kehumisen arvoisesti, mutta päivän viimeinen, se 10. runi onnistui. Tälle viimeselle runille lähtiessä oli jo voimat aika lopussa, mutta sitten mennään sillä kuuluisalla tahdonvoimalla, tän jälkeen ei tartte jasksaa enä yhtään mitään, kajakista pitää ehkä nousta pois ja raahautua sisälle. Junnufinaaleihin sain myös todellaonnistuneen runin, 120 pistettä, herranjestas, sinnekkin niin paljon, sillä irtosi sitten toinen peräkkäinen Juniorinaisten suomenmestaruus.
Avattakoon senverran, että ennen näitä kisoja paras runi on ollut 20pistettä. Reenaaminen on siis näkyy tuottanut tulosta. :D
Boatercrossissa mittelöitiin sitten sunnuntaina. Ensin melottiin kaikki aikalaskut, joiden jälkeen olin kärjessä, mutta yhteislähdössä jäin kakkoseksi. Ei huono yhteissaldo viikonlopulta.


Heinäkuun aikana tuli käytyä joitakin kertoja Ruunaalla, muuten vähän hiljaisempi kuukaus, ei pitempiä reissuja ollenkaan, reenailua lämpimissä oloissa kotikoskella.

Heinäkuussa sai välillä meloskella pelkässä t-paidassa, hurja suomen kesä! :D

Elokuussa tuli teltta tutuksi, Neitikosken junnuleirin kautta Taivalkosken melontafestareille. Leirillä olin tänävuonna ohjaajan roolissa, siihenkin muutos viimevuoteen. Taivalkoskella kisattiin siis Kosken kuninkuudesta, freestyle, boatercross ja slalom. Freestylessä olin 4. slalomissa 6. ja boatercrossissa rikastapahtumaisen yhteislaskun jälkeen 6. Siitä reissusta voi lukea tarkemmin täältä.
Kisojen alla kävi pieni vahinko ja peukalo kipeyty, kisat melottiin siis sormi teipattuna särkylääkken kanssa. Sen jälkeen elettiin useempi viikko sormi teipattuna. Niin noh, vaivaahan se edelleenkin, ehkä se tästä talven mittaan parantuu..

Boatercrossia

Festareiden jälkeen käytiin vähän kotona pyykkäilemässä ja pakailemassa. Joo tässävälissä tuli koulussakin vilahdettua muutama päivä. Sen jälkeen olikin suuntana Freestylemelonnan EM-kisat Slovakiassa. Kisapaikka oli pienessä Cunovon kylässä rakennetulla Slalomradalla. Oltiin paikalla viikko ennen kisojen alkua joten ehittiin meloa kohtalaisen hyvin ennen kisojen alkua.

Finaalipäivän melontoja

Reissu oli tosi tapahtumarikas ja sieltä löytyy syvempää tarinaa täältä: EM-kisareissu osa 1 ja EM-kisareissu osa 2. Sijoitukseksihan lopulta pätyi EM 5.



Kisareissusta kotiuduttua tuli hieman pitempi tauko vesilläolosta. Osin koulunkin takia, jakso vaihtui ja oli reissua syysvaelluksesta loppuseikkailuun. Muutamia kertoja tuli kuitenkin käytyä vielä vesillä. Lokakuulle jäi viimeinen reenisetti Neitikoskella.

Tuossa reilu viikko sitten tuli sähköposti, lähettäjänä Suomen Melonta- ja Soutuliitto, tekstin otsikko oli Kutsu: Vuoden parhaiden palkitsemistilaisuus. Muutaman kerran piti posti lukea ja miettiä että oliko ihan totta että viesti tuli just mulle, No ei siinä sitten, pitihän sitä lähteä Lohjalla käymään. Miut palkittiin siis freestylemelonnan parhaana urheilijana. Perusteluina valinnalle oli mm. hyvä menestyminen EM-kisoissa. Ei siinä sitten muutakun Lohjalle käymään. Oisko voinu olla mitään sen parempaa loppua kaudelle kun tämmönen palkinto, Suomessa on paljon muitakin hyviä melojia jotka oisivat ihan yhtälailla saada samaisen tunnustuksen.


Edellämainitusta palkitsemisesta kiinnostui myös media. Alkuviikosta soi puhelin ahkeraan ja kävin paikallisradiolla haastattelussa alkuviikosta. Elin nähtiin puolestaan Karjalaisen urheilutoimitajan kanssa ilosaaressa. Kylmäähän se vesi on, mutta eipä tuolla oikeestaan kylmä tullu kun liikkeessä oli :) Linkki Karjalaisen nettijuttuun klick.
 




















 

Jos loppuun napataan vielä lyhyt yhteenveto kaudesta niin on ollu kyllä ehottomasti miun paras kausi. Kehittymistä viimekesästä on tullu hujrasti. Kisoissa on menny hyvin ja reissuja on päässy tekemään.
Saavutukset:
EM 5.sija 2014, juniorinaiset
SM 1.sija 2014, juniorinaiset
SM 5.sija 2014, naiset
Freestylemeonta, paras urheilija - Suomen Melonta- ja Soutuliitto

Tänävuonna myös toteutu yks haave/tavote mikä tuntu vielä vuos sitten kovin kaukaselta. Sillon kun alotin melontaa laskeskelin että miun viimesenä junnuvuonna on EM-kisat (EM- ja MM-kisat järkätään vuorovuosina). Mietin sillon Neitikoskella uiskellessani että vähänkö olis siistiä jos pääsis vielä junnuna maajoukkueeseen ja pääsis arvokisoihin. Sillon se oli kaukanen haave, viimetalvena se muuttu tavotteeks. Kovalla reenaamisella ja päättäväisellä harjottelulla sitä voi päästä mihin vaan. Näillä mielin kohti ensikautta ja uimahallireenia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti